Blogi kiinteistövälityksestä ja asunnon myynnistä

Liiketilat kannattaa valita oikein

Liiketilojen valinta yritykselle on prosessi, joka kannattaa tehdä huolella. Yrityksen toimialasta riippuen kiinnostava sijainti voi olla ydinkeskusta tai sijainti hyvien logistiikkayhteyksien päässä. Tällä kertaa blogissa on aiheena liiketilat, joten jos aihe on ajankohtainen tai etsit siitä muuten vaan tietoa, kannattaa jatkaa lukemista.

Vuokrattavat toimitilat kannattaa valita sijainniltaan oikein

Monelle yritykselle sijainti on yksi tärkeimmistä kriteereistä liiketiloja valitessa. Hyvä sijainti ei kuitenkaan tarkoita samaa jokaiselle yritykselle, vaan toimialasta riippuen voi se tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Joillekin yrityksille voi olla esimerkiksi ratkaisevan tärkeää, että liiketilat sijaitsevat ydinkeskustassa, ihmisvirtojen ja hyvien julkisen liikenteen yhteyksien äärellä. Toisille yrityksille taas sijainti hyvien logistiikkayhteyksien päässä on tärkeää ja että niihin pääsee esimerkiksi isoilla kuljetusautoilla. Toisille yrityksille voi olla tärkeää, että ympäristöstä löytyy riittävästi vapaata parkkitilaa tai, että lähellä on muita saman alan yrityksiä, jolloin ne kaikki hyötyvät synergia edusta. Kun sopivat toimitilat löytyvät, täytyy ne yleensä usein vielä muokata ja sovittaa yrityksen tarpeisiin.

Toimitilat kannattaa muokata tarpeiden mukaan

Kun sopivat toimitilat löytyvät, täytyy niitä yleensä vielä muokata yrityksen tarpeiden mukaiseksi. Toimitilojen tilaratkaisujen sovittamisessa yrityksen tarpeisiin kannattaa usein käyttää ammattilaisen apua. Tilalliset ratkaisut kannattaa yleensä tehdä yrityksen työnteon tarpeiden mukaisesti. Toimistossa voi olla monenlaisia tilaratkaisuja, mutta se miten toimistossa työskennellään, vaikuttaa siihen, miten tilat kannattaa suunnitella. Kaikkien työ- ja toimitilojen tulisi olla ergonomiset, turvalliset, terveelliset ja viihtyisät.

Toimitiloissa yhdistyy usein erilaisia tiloja

Toisilla toimialoilla esimerkiksi yksityisen tilan tarve on välttämätöntä, jos työnkuvaan kuuluu esimerkiksi paljon luottamuksellisten asioiden hoitamista. Toisille yrityksille sopii paremmin avoimemmat tilat, mutta avokonttori, jossa työskennellään yhdessä avoimessa tilassa, on tutkimusten mukaan yleensä liian meluisa ja työntekijöille stressaava. Toimitilat kannattaa suunnitella niin, että ne tukevat työntekoa ja tehokkuutta. Toimitiloissa voi yhdistää erilaisia tiloja ja nykyisin niin tehdäänkin usein. Yleensä toimistosta löytyvät esimerkiksi hiljaisia tiloja, joissa työntekoon voi keskittyä, ja joissa esimerkiksi puhelimen käyttö ei ole sallittua. Myös erilaiset kokous- ja ryhmätyötilat sekä perinteiset työtilat ovat usein tarpeellisia toimistossa. Toimitilojen hinnoissa on suuria eroja ja kannattaa myös tiloja valitessa ottaa huomioon, minkälaisia energiaratkaisuja rakennuksessa on.

Liiketilat kannattaa valita oikein

Liiketilojen valinta yritykselle on prosessi, joka kannattaa tehdä huolella. Yrityksen toimialasta riippuen kiinnostava sijainti voi olla ydinkeskusta tai sijainti hyvien logistiikkayhteyksien päässä. Tällä kertaa blogissa on aiheena liiketilat, joten jos aihe on ajankohtainen tai etsit siitä muuten vaan tietoa, kannattaa jatkaa lukemista.

Vuokrattavat toimitilat kannattaa valita sijainniltaan oikein

Monelle yritykselle sijainti on yksi tärkeimmistä kriteereistä liiketiloja valitessa. Hyvä sijainti ei kuitenkaan tarkoita samaa jokaiselle yritykselle, vaan toimialasta riippuen voi se tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Joillekin yrityksille voi olla esimerkiksi ratkaisevan tärkeää, että liiketilat sijaitsevat ydinkeskustassa, ihmisvirtojen ja hyvien julkisen liikenteen yhteyksien äärellä. Toisille yrityksille taas sijainti hyvien logistiikkayhteyksien päässä on tärkeää ja että niihin pääsee esimerkiksi isoilla kuljetusautoilla. Toisille yrityksille voi olla tärkeää, että ympäristöstä löytyy riittävästi vapaata parkkitilaa tai, että lähellä on muita saman alan yrityksiä, jolloin ne kaikki hyötyvät synergia edusta. Kun sopivat toimitilat löytyvät, täytyy ne yleensä usein vielä muokata ja sovittaa yrityksen tarpeisiin.

Toimitilat kannattaa muokata tarpeiden mukaan

Kun sopivat toimitilat löytyvät, täytyy niitä yleensä vielä muokata yrityksen tarpeiden mukaiseksi. Toimitilojen tilaratkaisujen sovittamisessa yrityksen tarpeisiin kannattaa usein käyttää ammattilaisen apua. Tilalliset ratkaisut kannattaa yleensä tehdä yrityksen työnteon tarpeiden mukaisesti. Toimistossa voi olla monenlaisia tilaratkaisuja, mutta se miten toimistossa työskennellään, vaikuttaa siihen, miten tilat kannattaa suunnitella. Kaikkien työ- ja toimitilojen tulisi olla ergonomiset, turvalliset, terveelliset ja viihtyisät.

Toimitiloissa yhdistyy usein erilaisia tiloja

Toisilla toimialoilla esimerkiksi yksityisen tilan tarve on välttämätöntä, jos työnkuvaan kuuluu esimerkiksi paljon luottamuksellisten asioiden hoitamista. Toisille yrityksille sopii paremmin avoimemmat tilat, mutta avokonttori, jossa työskennellään yhdessä avoimessa tilassa, on tutkimusten mukaan yleensä liian meluisa ja työntekijöille stressaava. Toimitilat kannattaa suunnitella niin, että ne tukevat työntekoa ja tehokkuutta. Toimitiloissa voi yhdistää erilaisia tiloja ja nykyisin niin tehdäänkin usein. Yleensä toimistosta löytyvät esimerkiksi hiljaisia tiloja, joissa työntekoon voi keskittyä, ja joissa esimerkiksi puhelimen käyttö ei ole sallittua. Myös erilaiset kokous- ja ryhmätyötilat sekä perinteiset työtilat ovat usein tarpeellisia toimistossa. Toimitilojen hinnoissa on suuria eroja ja kannattaa myös tiloja valitessa ottaa huomioon, minkälaisia energiaratkaisuja rakennuksessa on. CRE PREMISES tarjoaa toimitilat yrityksille.